Ilmastonmuutos ei ole enää kaukainen uhkakuva, vaan se vaikuttaa jo nyt arkeemme ja elinkeinoihimme. Suomen maatalous, joka on aina ollut riippuvainen luonnonolosuhteista, on erityisen haavoittuvainen näille muutoksille. Maataloudella on kuitenkin myös kaksoisrooli: se on sekä osa ilmastonmuutoksen aiheuttajaa että potentiaalinen osa ratkaisua. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa Suomen maataloudelle nykytilanteessa ja tulevaisuudessa. Vaikka otsikossa mainitaan vuosi 2025, se toimii lähinnä lähitulevaisuuden kiintopisteenä ja välietappina matkalla kohti pitkän aikavälin sopeutumista ja muutosta. Miten voimme sopeutua väistämättömiin muutoksiin ja samalla hillitä niiden etenemistä?
Ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset Suomen pelloilla
Ilmastonmuutoksen ennustetaan tuovan Suomeen mukanaan monenlaisia muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan maanviljelyyn. Yksi merkittävimmistä odotettavista vaikutuksista on sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Tämä tarkoittaa todennäköisemmin toistuvia ja voimakkaampia kuivuusjaksoja, rankkasateita ja tulvia. Samalla kasvukauden pidentyminen ja lämpötilan nousu voivat teoriassa tarjota uusia mahdollisuuksia, kuten uusien lajikkeiden viljelyn, mutta ne tuovat mukanaan myös uusia riskejä.
Sään ääri-ilmiöt ja kasvukauden muutokset haastavat viljelijän
Nämä muutokset iskevät suoraan viljelijän arkeen. Sadon määrä ja laatu voivat vaihdella huomattavasti vuodesta toiseen äärevöityvien sääolojen vuoksi. Kuivuus voi tuhota sadon tai heikentää sen laatua, kun taas rankkasateet ja tulvat voivat vaikeuttaa kylvö- ja korjuutöitä sekä aiheuttaa eroosiota ja ravinnehuuhtoumia. Etelä-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan jo vuoden 2018 poikkeuksellisen kuiva kesä vähensi merkittävästi nurmen fotosynteesikykyä ja hiilensidontaa verrattuna suotuisampaan vuoteen 2019. Pohjoisen sijaintimme, lyhyt kasvukausi ja rajallinen peltopinta-ala (vain 7 % maa-alasta), kuten Sitran raportissa korostetaan, tekevät Suomen maataloudesta erityisen herkän näille häiriöille. Viljelijöiden onkin jatkuvasti etsittävä ja otettava käyttöön uusia keinoja sopeutuakseen muuttuviin olosuhteisiin ja turvatakseen tilansa kannattavuuden ja elintarviketuotannon jatkuvuuden.
Uudet uhat: Tuholaiset ja taudit leviävät
Kasvukauden pidentymisen ja lämpötilan nousun kääntöpuolena on uusien riskien ilmaantuminen. Lämpimämpi ilmasto voi edesauttaa uusien kasvitautien ja tuholaisten leviämistä pohjoiseen. Tämä vaatii uudenlaisia torjuntastrategioita, lisää viljelyn epävarmuutta ja voi nostaa tuotantokustannuksia. Sopeutuminen tarkoittaa siis myös varautumista näihin uusiin biologisiin uhkiin.
Maatalous osana ratkaisua: Hiilensidonta ja päästöjen vähentäminen
Maatalous on merkittävä kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin, metaanin ja dityppioksidin, lähde. Erityisesti maaperän muokkaus, lannoitteiden käyttö ja karjatalous tuottavat päästöjä. Samalla maatalousmailla on kuitenkin valtava potentiaali toimia hiilinieluina, eli sitoa ilmakehän hiilidioksidia maaperään ja kasvillisuuteen. Tavoitteena on muuttaa maatalous ongelman aiheuttajasta osaksi ratkaisua.
Pellot hiilinieluina mahdollisuudet ja haasteet
Etelä-Suomessa toteutettu tutkimus maatalousnurmesta osoitti, että hyvin hoidettu nurmi voi toimia tehokkaana hiilinieluna, vaikka sen tehokkuus vaihteleekin sääolosuhteiden, kuten kuivuuden, mukaan. Tutkimuksessa mitattiin hiilidioksidin ja veden virtauksia pellon ja ilmakehän välillä pyörrekovarianssimenetelmällä (menetelmä, jolla mitataan kaasujen, kuten hiilidioksidin, vaihtoa kasvillisuuden ja ilmakehän välillä). Tulokset osoittivat, että nurmi sitoi enemmän hiiltä kuin vapautti sitä (nettoekosysteemivaihto, NEE, oli negatiivinen), mutta vuoden 2018 kuivuus heikensi tätä kykyä merkittävästi verrattuna kosteampaan vuoteen 2019. Myös maatalouden toimenpiteet, kuten lannanlevitys ja sadonkorjuu, vaikuttivat hiilitasapainoon.
Maaperän orgaanisen aineksen lisääminen on avainasemassa. Kansainvälinen ”4 per 1000” -aloite, johon myös edellä mainittu tutkimus viittaa, pyrkii lisäämään maaperän hiilivarastoa maailmanlaajuisesti 0,4 prosentilla vuosittain keinona hillitä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua. Tämä osoittaa, että maatalousmaat voivat olla merkittävä osa ilmastonmuutoksen hillintää. Tavoitteen saavuttaminen vaatii kuitenkin laajamittaista siirtymistä hiiltä sitoviin viljelykäytäntöihin.
Käytännön toimet tilatasolla ja teknologian rooli
Siirtymä hiiltä sitovaan ja päästöjä vähentävään maatalouteen vaatii konkreettisia toimia tilatasolla. Viljelijöiden keinovalikoimaan kuuluvat monipuoliset viljelykierrot, maanparannusaineiden käyttö, täsmälannoitus, suorakylvö ja muut muokkausta vähentävät menetelmät (jotka vähentävät maaperän hiilen vapautumista ja eroosiota), sekä kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden perustaminen (jotka pidättävät ravinteita ja vettä sekä lisäävät luonnon monimuotoisuutta). Myös monivuotisten kasvien ja kerääjäkasvien viljelyn lisääminen sekä orgaanisten lannoitteiden käyttö edistävät maaperän hiilivaraston kasvua. Karjataloudessa etsitään keinoja vähentää metaanipäästöjä esimerkiksi ruokinnan optimoinnilla ja lannankäsittelyn tehostamisella, kuten biokaasun tuotannolla.
Teknologialla ja innovaatioilla on ratkaiseva merkitys Suomen maatalouden muuttamisessa kestävämmäksi ja ilmastoviisaammaksi. Täsmäviljelytekniikat, kuten GPS-ohjatut koneet ja sensoriteknologia, mahdollistavat lannoitteiden ja torjunta-aineiden tarkemman kohdentamisen, mikä vähentää sekä kustannuksia että ympäristökuormitusta. Jalostuksen avulla voidaan kehittää lajikkeita, jotka kestävät paremmin kuivuutta, tauteja ja tuholaisia tai sitovat tehokkaammin hiiltä. Biokaasulaitokset tarjoavat mahdollisuuden hyödyntää lantaa energiantuotantoon ja kierrättää ravinteita tehokkaasti. Myös digitalisaatio ja datan hyödyntäminen päätöksenteossa auttavat optimoimaan viljelytoimia ja parantamaan resurssitehokkuutta. Nämä innovaatiot ovat avainasemassa, kun tavoitellaan Sitran esittämää kannattavaa ja kestävää maataloutta.
Kohti kestävää ruokajärjestelmää politiikka ja yhteiskunta
Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen maataloudessa vaativat paitsi tilatason toimia, myös selkeää poliittista ohjausta ja koko yhteiskunnan osallistumista. Tavoitteena on rakentaa kestävämpi ruokajärjestelmä, joka turvaa ruoantuotannon myös tulevaisuudessa.
Kansalliset tavoitteet ja ohjauskeinot
Suomi on sitoutunut kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Kansallinen ilmastopolitiikkamme, jota ohjaa ilmastolaki, tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Laki asettaa myös sitovat päästövähennystavoitteet: päästöjä tulee vähentää 60 % vuoteen 2030 mennessä, 80 % vuoteen 2040 mennessä ja 90 % (tavoitellen 95 %) vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Maataloudella ja maankäyttösektorilla on tässä kokonaisuudessa tärkeä rooli. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma sisältää toimia maatalouden päästöjen vähentämiseksi ja hiilinielujen vahvistamiseksi. Lisäksi kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma linjaa toimia, joilla pyritään turvaamaan maataloustuotannon jatkuvuus muuttuvissa olosuhteissa. Nämä suunnitelmat luovat pohjaa ja suuntaa niille toimille, joita pelloilla ja tiloilla tulee tehdä tulevina vuosina.
Oikeudenmukainen siirtymä ja viljelijöiden tuki
Siirtyminen kestävämpään maatalouteen ei ole ainoastaan tekninen tai taloudellinen haaste, vaan sillä on myös merkittävä sosiaalinen ulottuvuus. On ensiarvoisen tärkeää, että muutos toteutetaan oikeudenmukaisesti ja että viljelijät kokevat olevansa osa ratkaisua, eivätkä syyllisiä ongelmaan. Tämä edellyttää politiikkatoimia, jotka tukevat viljelijöitä taloudellisesti siirtymävaiheessa, esimerkiksi investointitukien ja ympäristökorvausten kautta. Kuten Sitra raportissaan korostaa, kestävän ruokajärjestelmän rakentamisessa keskeistä on myös paikallinen osallistuminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Sitran neljä päätavoitetta – kestävä, luonnon rajoihin sopeutuva maatalous; kannattava maatalous; kestävät ruokatottumukset; ja paikallista osallisuutta ja hyvinvointia luova ruokajärjestelmä – alleviivaavat tarvetta tasapainoiselle muutokselle. Maaseudun elinvoimaisuuden turvaaminen on välttämätöntä, jotta meillä on tulevaisuudessakin osaavia ammattilaisia tuottamassa ruokaa kestävästi.
Kuluttajien valinnat ja ruokahävikki
Myös meillä kuluttajilla on tärkeä rooli tässä muutoksessa. Tekemällä tietoisia valintoja kaupassa voimme tukea kestävästi tuotettua kotimaista ruokaa. Kysynnän kasvu kannustaa tuottajia investoimaan kestäviin menetelmiin. Lisäksi ruokahävikin vähentäminen kotitalouksissa on merkittävä ilmastoteko, sillä se vähentää turhaa tuotantoa ja sen aiheuttamia päästöjä. Sitran raportin yksi keskeinen tavoite onkin suomalaisten ruokailutottumusten muuttuminen kestävämpään suuntaan. Tietoisuuden lisääminen ja keskustelu ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista ovat tärkeitä askelia kohti vastuullisempaa kuluttamista.
Yhteenveto: Vuosi 2025 tienhaarassa matkalla eteenpäin
Vuosi 2025 ei ole päätepiste, vaan tärkeä välietappi matkalla kohti kestävämpää ja ilmastokestävämpää Suomen maataloutta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat todennäköisesti voimistumaan tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, ja sopeutuminen on jatkuva prosessi. Haasteet ovat merkittäviä, mutta niin ovat myös mahdollisuudet. Suomalaisilla pelloilla ja tiloilla on valtavasti osaamista ja potentiaalia kehittää innovatiivisia ratkaisuja, jotka eivät ainoastaan vähennä ilmastokuormaa, vaan myös parantavat tuotannon kannattavuutta ja varmuutta. Onnistuminen vaatii kuitenkin yhteistyötä viljelijöiden, tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja kuluttajien välillä. Minkälaisen perinnön me jätämme tuleville sukupolville – ruokajärjestelmän, joka kestää ja kukoistaa muuttuvassa maailmassa, vai sellaisen, joka murtuu paineiden alla? Valinnat, joita teemme nyt ja tulevina vuosina, määrittävät suunnan.