Mitä kaikkea uutistoimittajaksi halajavan täytyy muistaa

Uutistoimittajan työ kuulostaa monen unelmaduunilta. Se sisältää takuuvarmasti maailmanmatkailua firman piikkiin, mielenkiintoisten ihmisten tapaamista, uskomattomien tarinoiden kuulemista sekä jännittävien lööppien paljastamista. Vaikka tämä kuvaus saattaakin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, sitä se ei tosiaankaan ole. Ei, mikäli on oikeasti motivoitunut työskentelemään uutistoimittajana. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kullakin kolikolla on kääntöpuolensa, ja se koskee myös uutistoimittajan työtä. Tässä artikkelissa on listattu asioita, jotka kuuluvat tavallisen uutistoimittajan työhön. Mikäli olet kiinnostunut uutistoimittajan ammatista, nämä kohdat kannattaa ehdottomasti lukaista läpi.

Kaikki uutistoimittajat eivät matkustele

Vaikka esimerkiksi ulkomaan uutisten parissa työskentelevä uutistoimittaja saattaa työnsä puolesta matkustella paljonkin, on monen uutistoimittajan arkea suurimmaksi osaksi kopissaan pönöttäminen ja paikallisjuttujen editointi. Jos työskentelee paikallisuutisissa, voi pisinkin matka suuntautua korkeintaan naapuripaikkakunnalle. Ei siis kannata automaattisesti olettaa, että uutistoimittajan työ on pelkkää jännittävää matkailua.

Niillekin, joille työ tuo mukanaan paljon matkailua, on työ joskus kovin raskasta. Vaikka maksuton matkailu saattaa kuulostaa unelmalta, on se tosiasiassa loppujen lopuksi tylsä rasite, jos sitä joutuu tekemään jatkuvasti. Matkustaminen ottaa voimille, ja sitä voi olla hankala sovittaa yhteen perhe-elämän kanssa. Lisäksi komento lähteä ulkomaille voi tulla missä ja milloin tahansa, mikä saattaa osaltaan vaikeuttaa muuta sosiaalista elämää ja stressata uutistoimittajaa.

Joka päivä ei ole jännitystä täynnä

Vaikka kaikkien uutisjuttujen kirjoittamisessa on puolensa, on sillä eroa kirjoittaako paikallisen nappulaliigan viidennestä sijaista vaiko viking kenkien uusimmasta upeasta kenkälanseerauksesta. Ei siis kannata odottaa, että joka päivä sisältää upeita kohujuttuja. Tietenkin uutistoimittajan ensisijainen tehtävä on tehdä mahdollisimman houkuttelevia juttuja ja metsästää myyviä otsikoita, mutta tositilanteessa se ei suinkaan aina ole mahdollista. Kannattaa siis varautua siihen, että tavallisten juttujen kirjoittaminen alkaa ennemmin tai myöhemmin tuntua peruskauralta.

Työ voi olla paikoin vaarallista

Niille, jotka tekevät kenttätyötä, työ tarjoaa kyllä jännitystä kerrakseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tällaiset pestit ovat äärimmäisen vaarallisia ja niissä voi kirjaimellisesti joutua pistämään päänsä pantille – haluamattaan. Monet toimittajat esimerkiksi lähetetään sota- ja kriisialueille lööppijutun toivossa, mutta valitettavasti on tapauksia, joissa reissu ei ole toimittajan kannalta päättynyt hyvin. Heitä on esimerkiksi päätynyt ääriliikkeiden panttivangiksi ja teloitettavaksi. Tällaisia kohtaloita nähdessään alkaa paikallislehden toimitus tuntua sittenkin ihan mukavalta!

Monet superjulkkikset ovatkin ihan tavallisia ihmisiä

Jos työssään tapaa paljon ihmisiä päivittäin, oppii heitä analysoimaan helposti. Esimerkiksi keltanokkatoimittajalle julkisuuden henkilön tapaaminen saattaa olla uran jännittävin kohokohta, kun taas konkari tajuaa, että julkkikset ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Toimittajan pitäisikin pyrkiä kohtelemaan kaikkia haastattelemiaan ihmisiä samalla tavalla, oli kyseessä sitten Hollywoodin kirkkain supertähti tai paikallisen vanhainkodin johtaja.

Uutistoimittaja on puolueeton

Tärkein asia muistaa on se, että uutiset on esitettävä täysin objektiivisesta eli puolueettomasta näkökulmasta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että vaikka haastattelisit maailmanhistorian pahinta sarjamurhaajaa, et saa heittää omia mielipiteitäsi tekstiin, vaan teksti saa sisältää pelkkiä objektiivisia faktoja. Tämä on moraalikysymys, jonka kanssa jokainen toimittaja varmasti painii jossakin vaiheessa uraansa. Se on kuitenkin ylitettävä, jos mielii jatkaa uraansa.