Odotettu uutinen kertoo äitiyspakkauksen arvon nousemisesta ja jo vuoden 2018 äitiyspakkauksessa on lisätty mukaan ekstrana lisätuotteita. Äitiyspakkauksen arvon nostaminen on suoraan kytkösissä Suomen eduskunnan aikaisemmin päättämässä äitiysavustuksen korotuksesta ja niinpä samalla äitiyspakkauksen arvo on noussut ja tulee olemaan hintasoltaan noin 170€. Tämä muutos tulee koskemaan kaikkia odottavia äitejä, joiden lasketuksi ajaksi on arvioitu 1.6.2018 tai sen jälkeinen ajankohta. Myös äitiyspakkauksen laatikkoa ollaan uudistettu uudenlaisilla, pirteän kirkkailla väreillä ja ensimmäinen kuosidesign onkin nähtävissä jo tämän vuoden aikana jaettavassa äitiyspakkauksessa. Muutos astuu voimaan virallisesti huhtikuussa.
Uuteen äitiyspakkaukseen oikeutettujen hakemusten kohtalo ratkaistaan Kelassa vasta muutoksen astuessa virallisesti voimaan koko maassa, Kelasta kerrotaan etukäteen. Vaikka hakemuksia jättäisikin jo hyvissä ajoin aikaisemmin, ne voidaan käsitellä vasta huhtikuun puolella. Pakkaukset kyllä postitetaan käsittelyajan jälkeen heti, jotta ne ehtisivät perille mahdollisimman pian, Kela lupaa tuleville tuoreille äideille. Äitiyspakkaukseen määrätty arvonkorotus on toteutettu tarkoituksena parantaa sen laatua asiakkaiden ja heidän esittämien toiveiden mukaiseksi. Kilpailutuksen ja muun taustatutkimuksen takia äitiyspakkaukseen huolella valitut tuotteet eivät ole löytyneet heti vaan niiden valitsemiseen ollaan käytetty aikaa ilman turhaa kiirettä, kertoo etuuspäällikkö Kelasta. Vielä on kuitenkin vaikea sanoa milloin viime vuoden tuotteet on jaettu kokonaan loppuun, tarkasta määrästä kun ei pidetä sen ihmeellisempää kirjanpitoa.