Eduskunta hyväksyi äitiyslain Suomessa 28.2.2018 puoltavalla lopullisella lausunnollaan äänituloksin 122-42. Äitiyslain hyväksymistä pidetään suurena harppauksena kohti tasa-arvoisempaa Suomea, jossa korostuu niin naisparien molempien puolisoiden välinen tasa-arvo kuin myös heidän lastensa toteutuvat lasten oikeudet. Aikaisemmin naisparien lapset ovat olleet kyseenalaisessa asemassa, sillä ongelmatilanteiden kuten ääripäätapauksena esille tuotu synnyttäjän menehtyminen joko odotuksen aikana tai synnytyksen aikana komplikaatioihin olisi tehnyt lapsesta juridisissa silmissä orvon, vaikka toinen olemassaoleva vanhempi olisi elossa. Nyt äitiyslain mentäessä läpi, lapsen oikeudet toteutuvat, kun synnyttäjän puoliso omaisi mahdollisuuden tunnustaa vanhemmuutensa neuvolassa, jo hyvissä ajoin ennen lapsensa syntymää. Koska tämä on mahdollista, lasten oikeuksien kokonaisvaltaisen toteutumisen lisäksi naisparin synnyttävän osapuolen puoliso on tasa-arvoisessa asemassa, kun hän ei jää ulkopuolelle lapsen asioita koskevissa päätöksissä.
Aikaisemmin ennen äitiyslain voimaantulemista naisparin lapsella olisi ollut juridisessa mielessä oikeus kahteen vanhempaan vain siinä tapauksessa, jos perheen sisäinen adoptioprosessi olisi käyty läpi. Perheen sisäistä adoptiota on pidetty epätasa-arvoisena ja huonona ratkaisuna johtuen sen pitkästä kestosta ja siitä, että perheen sisäisen adoption ollessa vasta käsittelyssä, naisparin lapsen asema olisi avoin ja epäselvä niin odottavan osapuolen raskauden aikana kuin myös lapsen ensimmäisten 1-12kk:n aikana syntymänsä jälkeen.
Äitiyslain vahvistaminen uudeksi laiksi on ollut yksi huomattavimmista askeleista kohti oikeudenmukaisempaa avioliittolakia ja parantaa täten myös merkittävästi lapsen oikeuksia, kommentoi toiminnasta vastaava johtaja Sateenkaariperheet ry-yhdistyksestä. Jämsä on yksi heistä, ketkä panivat aluille kansalaisaloitteen, josta äitiyslain käsittely eduskunnassa sai alkunsa. Uuden äitiyslain ja sen käsittelyn kanssa on ollut aikaisemmin liikaakin erilaisa ongelmia vastassa, mutta nyt kaikki haasteet ovat onneksi voitettu, hän iloitsee. Välttämätön askel olikin parantaa ennen kaikkea naisparien keinohedelmöityksellä alkunsa saaneiden lasten asemaa yhteiskunnassa ja perheissään. Seuraavaksi on Jämsän mukaan tarkoituksena ottaa esille muitakin sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien asemaa parantavat kysymykset.